Ajettua
Fabian suosion uskotaan kaksinkertaistuvan uuden farmarimallin avulla.
Ajettua
Fabian suosion uskotaan kaksinkertaistuvan uuden farmarimallin avulla.
Škodalla menee hyvin, sillä maailmanlaajuisesti yhtiö toimitti viime vuonna ensimmäistä kertaa yli miljoona autoa. Suomessa merkin rekisteröinnit kasvoivat yli 15 prosentilla, ja osuus automarkkinoista on jo yli yhdeksän prosenttia.
Myynnin kasvu ei kuitenkaan liity Fabiaan, jonka toimitukset tehtaalta putosivat viime vuonna viidenneksellä. Suomessa suunta oli samanlainen, kun myynti putosi 400 kappaleeseen.
Kolmanteen sukupolveen siirtyvän Fabia Combin avulla historiaan on tarkoitus kirjoittaa uusi kappale. Auto näyttää selvästi aiempaa sopusuhtaisemmalta ja sen linjoissa on paljon samaa kuin suuremmissa Rapid Spacebackissä ja Octavia Combissa.
Viisioviseen verrattuna muodot ja mitat ovat yhtäläiset lukuun ottamatta 265 mm kasvanutta pituutta. Katto alkaa Combissa laskea hivenen aiemmin, joten takaistuimella on pääntilaa vähän vähemmän kuin viistoperäisessä versiossa. Mutta tavaratilaa on auton kokoluokkaan nähden runsaasti. Kun takaistuimet ovat käytössä, niiden taakse mahtuu kuljetettavaa 530 litran verran. Se on 200 litraa enemmän kuin viisiovisessa.
Edelliseen Combiin verrattuna tavaratila on kasvanut 25 litralla. Takaistuimet taittamalla tila kasvaa 1 395 litraan, mikä on yllättäen 90 litraa vähemmän kuin edeltäjässä. Syynä on tyylikkäämpi perän muoto, sillä ennen perä oli pystympi. Tilaa on kuitenkin riittävästi ja takana on käteviä lokeroita pienille tavaroille.
Ainoa moite kohdistuu tavaratilan laajentamiseen, mikä ei suju niin helposti kuin voisi Škodan Simply Clever -teeman mukaisesti olettaa. Lisäksi tavaratilaan jää melkoinen kynnys, ellei nosta lattiaa lisävarusteena (noin 160 euroa) saatavan välipohjan avulla.
Tekniikka on samanlaista kuin viisiovisissa sisarmalleissa. Takajousitusta on säädetty uudelleen sen verran, että Combissa on eri takajouset, vaikka kaksikon kantavauus on numeroarvona sama. Kokonaisuus on onnistunut, ja Fabia Combilla eteneminen sujuu vaivattomasti niin kaupungissa puikkelehtiessa kuin moottoritiellä.
Alppien mutkaisilla teillä ohjaus ihastutti tarkkuudellaan ja tunnollaan. Auto kääntyy mutkiin tarkkaan kuljettajan ohjeiden ja toiveiden mukaan.
Myynnin arvioidaan Suomessa painottuvan viidestä moottorivaihtoehdosta kolmeen bensiinimoottoriseen. Uuden yksilitraisen vapaasti hengittävän tehtäväksi jää olla ”hinnat alkaen” -malli, sillä useimmat ostajat valitsevat 1,2 TSI:n, jonka saa 66- tai 81-kilowattisena. Yllättävää kyllä vaisumpi vaihtoehto vaikuttaa ajossa nöyremmältä ja sinällään aivan riittävältä. Toki nopeuksien kasvaessa tehokkaampi moottori vie autoa paremmin.
Active-perusmallia lukuun ottamatta vakiovarusteisiin kuuluu nyt muun muassa Front Assist -hätäjarrutusjärjestelmä. Se seuraa tutkan avulla etäisyyttä edellä ajaviin ja varoittaa, mikäli välimatka on järjestelmän mielestä liian lyhyt. Ellei kuljettaja reagoi mitenkään, alkaa auto jarruttaa itsenäisesti. Mukana on myös pienillä kaupunkinopeuksilla toimiva automaattinen hätäjarrutus.
Osittain tuon järjestelmän ansiosta Euro NCAP arvioi Fabian viime vuoden turvallisimmaksi pikkuautoksi. Se oli myös luokkansa testatuista automalleista ainoa täydet viisi tähteä kerännyt.
Varustelu on nykyaikaisissa pikkuautoissa noussut korkealle tasolle, eikä Fabia tee poikkeusta. Perusmallina on Active, jossa turvavarustuksesta puuttuu vain automaattijarrutus, mutta mukavuudesta ja ulkonäöstä on tingitty enemmän.
Viisiovisen Fabian tilausten perusteella Ambition ja Style kilpailevat varustetasoissa ykköspaikasta. Alussa kalliimpi Style on ollut jopa suositumpi, mutta tilanteen uskotaan ajan mittaan tasoittuvan.
Kahdessa kalliimmassa varustetasossa oman älypuhelimen voi moderniin tyyliin yhdistää autoon Smart Gaten avulla, minkä jälkeen auton tietoja voi käyttää joissain puhelimen sovelluksissa. Puhelimeen liittyy myös Bluetooth, joka omalta osaltaan parantaa turvallisuutta.
Style tuo mukanaan kohennuksia Fabian ulkonäköön kevytmetallivanteilla ja tummennetuilla takalaseilla. Mukavuutta parantavat älyavain, automaattinen ilmastointilaite ja peruutustutka. Ajoasento löytyy helpommin istuimen korkeussäädön avulla.
Nykytyyliin Combista voi tehdä näyttävän ja persoonallisen näköisen pitkän lisävarustelistan avulla. Panoraamalasikatto tuo valoa ohjaamoon, ja se näyttää hyvältä myös ulospäin. Alle 300 euron lisähintaan voi valita muusta värityksestä poikkeavan katon, etupilarit ja ulkopeilien kotelot.
■ Farmari-Fabian kahta ensimmäistä sukupolvea on myyty 1,1 miljoonaa kappaletta, ja se on valmistajansa mukaan luokkansa suosituin. Koeajo jätti Combista niin hyvän vaikutelman, että se pitää varmasti paikkansa pikkufarmarien ykkösenä ja tuo Škodalle lisää asiakkaita. Hinnat alkavat 15 345 eurosta, eli lisähintaa viisioviseen verrattuna on vajaat 900 euroa. Myynti on käynyt tähän saakka yhtä vilkkaana kahden korimallin välillä, mutta jatkossa vaaka kääntynee Combin suuntaan.