Kahden kauppa

Jos on äskettäin hankkinut uuden sukupolven pelikonsolin, sitä on tietämättään saattanut tehdä päätöksen myös rattiohjaimen suhteen.

Nimittäin yksi ja sama ratti ei toimi sekä PlayStation 4:lla että Xbox Onella, vaan jommallakummalla sekä mahdollisesti pc:llä. Näin siksi, että pelikonsolien emovalmistajat pyrkivät sitouttamaan pelaajat pysyvästi omaan leiriinsä. Rattiohjaimissa on usein yhteensopivuuden ”varmistavaa” piiritekniikkaa, minkä ansiosta ratti toimii vain sillä pelikonsolilla, jolle se on ikään kuin virallisesti suunniteltu.

Esimerkiksi Xbox One ei enää hyödynnä edeltäjänsä Xbox 360:n niin sanottua XInput-protokollaa oheislaitteiden tunnistamisessa ja kommunikaatiossa. Toisaalta PlayStation 4 edellyttää lisälaitteiltaan ihka uutta turvapiiriä.

Lisäksi aiemmin PlayStation 3:lle tai Xbox 360:lle hankittu ratti polkimineen ei yleensä toimi edes saman valmistajan uudemman sukupolven pelikonsolilla. Harvoja poikkeuksia erikoisvirityksineen toki tunnetaan, mutta käytännössä tilanne on näin.

Kaiken kaikkiaan olisi tietysti mukava kuvitella, että kyse on lopulta vain sopimusteknisistä kömmähdyksistä, inhimillisistä erehdyksistä, tekniikan kehittymisestä ja niin edelleen, mutta viime kädessä puhutaan silkasta kiusanteosta. Muutaman sadan euron hintaisen oheislaitteen ostettuaan moni kun ei hevillä osta kilpailevan alustan pelikonsolia, koska se edellyttäisi jälleen uuden ohjaimen hankintaa.

Syyttävä sormi osoittaa siis Sonya ja Microsoftia, ei rattiohjaimen valmistajia. Mutta minkäs teet.

Juuri siksi tähän testiin valittiin uuden sukupolven pelikonsolien viralliset rattiohjaimet, ikään kuin rinnakkain ja toistensa seuraksi. Varsinaista parivertailua kaksikosta ei voi tehdä, koska alustat ovat siinä määrin erilaisia, kuten myös niiden päällä pyörivät pelit (PS4:lla esimerkiksi DriveClub, Xbox Onella Forza Motorsport 5).

Toivottavasti tilanteeseen löydetään kuitenkin jossakin vaiheessa yhteinen sävel, jotta oheislaitteita valmistavat yritykset pääsisivät toden teolla kehittämään alustasta riippumattomia rattiohjaimia.

Mutta tuota täydellistä maailmaa vartoessa jää hyvin aikaa ihmetellä, kuinka isoja eroja samanhintaisissa ohjaimissa voikaan olla.

Keskiluokassa on voimaa

Hyvässä rattiohjaimessa on oltava jämerä kiinnitysmenetelmä, jolla ohjaimen saa pultattua tukevasti joko työpöytään tai mielellään tietenkin kunnon ajopenkkiin. Sellaista kokeiltiin viimeksi Tekniikan Maailman numerossa TM 9/2012.

Etenkin ratin pöytäkiinnityksen suhteen tulee olla tarkkana, sillä joissakin tapauksissa mekanismi vaatii joko poikkeuksellisen paljon tilaa pöydän alta, tai sitten rattiohjainyksikkö itsessään on kömpelön iso. Toisaalta mikä tahansa ohjain ei sitten välttämättä sovi mihin tahansa ajopenkkiin – ei ainakaan ilman virittelyä – joten ennen ostopäätöstä on hyvä käydä läpi sekä oheislaitteen että ajopenkin valmistajan yhteensopivuuslistat.

Järkkymätön pelialusta on nimittäin kaiken a ja o, etenkin kun puhutaan tärinätehostetuista rattiohjaimista, joita väännetään joskus kuin kättä salakapakassa.

Vaivannäkö todellakin kannattaa, sillä oikeastaan mikä tahansa autopeli, suoranaisesta simulaattorista puhumattakaan, on parhaimmillaan rattiohjaimella ja polkimilla pelattuna.

Itse asiassa jopa alle sadan euron ohjaimet antavat peruspeliohjainta todenmukaisemman tai ainakin hauskemman ajokokemuksen. Niissä ei kuitenkaan ole kunnollisia pedaaleita, ratti on aina huteran lelumainen, eikä tärinätehosteiden ja ajotuntuman tuottamiseen tarvittava moottori (engl. force feedback) ole yhtään parempi – mikäli halvassa ratissa ylipäätään on tehostemoottoria. Niinpä alle 100 euron budjettiluokka kannattaa joko unohtaa tai ainakin suhtautua siihen varauksin.

Sama pätee yhtä lailla hintahaitarin yläpäähän. Muun muassa hyvässä maineessa oleva Saksalainen Fanatec valmistaa huippusimulaattoritasoisia ratteja, pedaaleita ja muita asiaan kuuluvia varusteita, mutta niiden haittapuolena on korkea hinta.

Ellei siis satu olemaan täysin tinkimätön simulaattoriharrastaja, ominaisuuksiltaan kiinnostavasta rattiohjaimesta joutuu nykyisin maksamaan jotakin 300–400 euron väliltä. Tähän hintaan voi jo odottaa saavansa perusrattia parempaa laatua. Odotukset eivät tosin paritestimme perusteella täysin täyttyneet.

Tekniikasta viis

Keskihintainen rattiohjain sisältää vähintään yhden, yleensä hihnakäyttöisen tärinätehostemoottorin tai usean pienen, kestomagneetteihin perustuvan sähkömoottorin yhdistelmän.

Kalliimmissa ohjaimissa voi vielä olla ohjauspyörän kehän sisään rakennettu lisävoimanlähde ja muitakin virityksiä.

Käytännössä pienen sähkömoottorin yhteyteen on yleensä rakennettu vinohammaspyörien varassa toimiva voimansiirto, jotta moottorin tuottamia vääntövoimia saadaan ohjauspyörälle asti. Konehuonetta viilennetään yleensä lämpöohjatulla tuulettimella.

Ratin kääntökulma tunnistetaan kitkattomasti esimerkiksi magneettianturein, ja ohjauspyörä kääntyy vähintään 900 astetta, jopa täydet 1080 astetta. Se tekniikasta.

Yllättävää kyllä, rattiohjaimen moottorityypillä tahi muillakaan teknisillä tiedoilla on loppujen lopuksi vähän käytännön merkitystä. Kyse on vain ja ainoastaan siitä, kuinka ohjaimen sisältämät komponentit on saatu toimimaan yhdessä.

Hyvälaatuinen tai muuten vaan järeäksi kehuttu moottori ei voi korvata pahasti rohisevaa voimansiirtoa tai toisinpäin, eikä mahdollisimman kitkaton mekanismi suinkaan takaa sulavaa ohjattavuutta saatikka parempia kierrosaikoja. Valmistajien mainospuheet sekä vängät tekniset termit ties mistä ja miten mitattuine vääntömomentteineen ovat siis useimmiten pötypuhetta tai vähintään räikeitä epäolennaisuuksia.

Mikään ei nimittäin muuta sitä tosiasiaa, että pelikonsoliin tai tietokoneeseen kytketyllä rattiohjaimella on harvinaisen epäkiitollinen tehtävä tuottaa kaikki ajoneuvon hallintaan tarvittava hyötytieto – ja vieläpä ilman takapuolituntuman mukanaan tuomia aistimuksia. Kärjistettynä ratin pitää olla samaan aikaan ohjaustehostin, jousitus sekä iskunvaimennus ja ties vaikka mitä muutakin! Näin siksi, että tyypillisessä kodin ajopenkissä ei pystytä tuottamaan g-voimia, ei edes voimakkaita tärähdyksiä tai nytkähdyksiä. Ei oikeastaan mitään muuta kuin ohjauspyörän kehän kautta välittyvää vastetta, tutinaa ja vääntöä.

Täysin todenmukaista tuntumaa tiehen ei voi kohtuudellakaan odottaa, korkeintaan vain hallittua kompromissia – maksoipa ratista sitten kuinka paljon hyvänsä.

Kalleimmissa simulaattorivarusteissa on toki sitten väriseviä pedaaleita ja mekaanisella tuntumalla varustettuja vaihteenvalitsimia sun muita hienouksia, mutta kun hintaakin alkaa kertyä halvan käyttöauton verran, moni tyytyy suosiolla keskihintaisen rattiohjaimen ominaisuuksiin.

Ja tällöin vain kokonaisuus ratkaisee. Ei siis missään nimessä pelkästään rattiohjaimen voimantuotto, yleinen ohjaustarkkuus tai pedaalien säädettävyys saati tukevuus, vaan myös ohjauspyörän kiinnitysmenetelmä, hiljainen jäähdytys ja käyttöääni, ratin hikoilua kestävä pinnoite sekä esimerkiksi toimintonäppäimien sijoittelu ja vaihteenvalitsimien näppituntuma.

Kun tuolle samaiselle haluttujen ominaisuuksien listalle lisätään vielä pelikohtainen vaihtelu ajettavuudessa ja tehosteiden sävyssä, muun muassa Mad Catz ja Thrustmaster eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Vaikka kyseessä ei olekaan mikään parivertailu, tiettyä vastakkainasettelua ei voi välttää.

Tarkemmat erot käyvät ilmi viimeiseltä sivulta, mutta Thrustmaster T300RS on kokonaisuutena parempi rattiohjain kuin Mad Catz. Itse asiassa jälkimmäinen on laatuunsa suhteutettuna ylihinnoiteltu, joten samassa hintaluokassa Xbox One -pelikonsolin omistajilla on käytännössä vain yksi vaihtoehto: niin ikään Thrustmasterin valmistama TX458 Ferrari Italia. Sen kääntösäde on 900 astetta, mutta muilta ominaisuuksiltaan se vastaa PlayStation 4:n hyväksi todettua T300RS:ää, toimien myös pc-tietokoneella.

■ Keskihintainen rattiohjainsetti on asiallisesti viimeistelty ja satunnaiseen ajoon tarpeeksi kestävä. Se sisältää monipuolisesti toimivan tärinätehostemoottorin, perusohjaimia paremmat pedaalit sekä kattavat säätömahdollisuudet. Kunnollisen ohjainyhdistelmän hankittuaan ei kuitenkaan yleensä voi olla ostamatta myös ajopenkkiä, sillä se nostaa ajoergonomiaa ja ajamisen hauskuutta suorastaan olennaisella tavalla. Parhaat autopelit vievät nopeasti mukanaan.